TAUKO
Inspiriraatio kirjaston päivittämiseen ei palannut, mutta suurimpana syynä varmaankin on aika, jota ei ole, eikä näillä näkymin ole enää tulossa. Kuitenkaan en haluaisi, että yhteisen kirjaston palvelut lakkaisivat aivan kokonaan. Siksipä suunnittelin pelkistäväni kirjaston palveluita niin paljon, että jäljelle jäävät enää kirjat ja pienimuotoinen vapaa roolipelaus mahdollisuus. Sivut tulevat menemään siis täydelliseen remonttiin. Yritän parhaani mukaan saada uudet sivut auki kesän loppuun menessä.

Edessäsi kohoaa valtava kolmikerroksinen, harmaa kivitalo. Ovien yläpuolella on kaari jossa lukee isoin kirjaimin Ikipuun kirjasto. Avaat ovet ja astut sisään korkeaan saliin. Keskellä salia kohoavat kierteiset puuportaat ylös toiseen kerrokseen. Lattia on harmaata marmoria. Takaseinällä näet valtavan kattoon asti ulottuvan lasimaalauksen joka esittää vanhaa suurta tammea. Lasimaalauksen vieressä on puinen pöytä jonka takaa pitkä tummahiuksinen nainen toivottaa sinut hymyillen tervetulleeksi kirjastoon.

Ikipuun kirjaston on kaikille avoin kirjasto, jota voivat käyttää niin virtuaalikoulut kuin yksityishenkilötkin. Kaikilla on mahdollisuus lukea ja käyttää hyödykseen tämän kirjaston kirjoja, sekä kuka vain voi tänne kirjan kirjoittaa. Lisää kirjan kirjoittamisesta löydät täältä. Kirjojen sisältö olisi tarkoitus liittyä, ei yksin Harry Pottereihin perustuvasta tiedosta vaan kaikkeen fantasiaan liittyvästä. Kirjojen lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi sinulla on mahdollisuus roolipelata ympäri kirjastoa ja sen tiluksia. Kirjastosta löytyy myös salakäytäviä, jotka saatat löytää jos olet tarkka. Tämän lisäksi kirjastossamme on kerhoille ja muille kokoushuoneeksi tarkoitettu tila sekä erilliset kokoustilat jotka saa vapaasti varata omaan käyttöönsä. Järjestämme myös vuosittain erilaisia tapahtumia ja kilpailuja joista löydät enemmän tietoa infopisteestä.

Terveisin,


Kirjaston johtaja



Vieraskirja (Myös ala-aulan roolipelikirja)
Pöllöposti: ikipuunkirjasto@hotmail.com

Mainostaulu
Mainostaululla voivat kaikki vapaasti mainostaa omia sivujaan, eri tapahtumia yms.

Aula chat

Toivomuskaivo
Toivomuskaivoon voit laittaa palautetta, toivomuksia tai ehdotuksia.

©


Kuulumme:

Taikamaailma yhdistyy
Dragonia
Sivulistaus Sikermä
Con amore
Poimittaislinja
Free Counters
Free Counters

Päivitetty viimeksi: 29.04.2011